Suoli-aivoakselin tasapainoinen toiminta on tärkeä aivoterveyttä säätelevä tekijä. Maapallon vanhimmat asukkaat, mikrobit, kansoittavat myös ihmisen suoliston ja kahdensuuntainen viestintä aivojen ja suoliston mikrobiston kesken on vilkasta ja monimuotoista. Jotkut suolistomikrobit ovat aivojen kehityksen ja mielenterveyden kannalta edullisempia kuin toiset, vaikka aika vähän vielä tiedetäänkin siitä, miltä tarkalleen näyttäisi mielenterveyden kannalta ”hyvä” tai ”huono” suolistomikrobisto. Suolistomikrobiston diversiteettiä kuitenkin pidetään aikuisiän terveyttä ylläpitävänä tekijänä. Nöyräksi tekee tieto, että ihmisen olemassaolo ja terveys on ikiaikaisten mikrobien armoilla.
Stressi on yksi parhaiten dokumentoituja mielenterveyden häiriöiden – ja itse asiassa hyvin monien muidenkin sairauksien – riskitekijöitä. Stressiä on monenlaista, eikä kaikki stressi suinkaan ole vahingollista. Oppimistilanteessa sopivan kokoinen stressireaktio tehostaa oppimista ja tiukassa paikassa saamme tarvittavat ylimääräiset energiavarastot käyttöön juuri stressireaktion avulla. Krooninen stressialtistus palauttavien tai suojaavien tekijöiden puuttuessa on kuitenkin aivoille toksista ja siitä on haittaa aivojen kehitykselle ja oppimiselle. Aluksi pieneltäkin tuntuva asia voi muuttua liialliseksi kuormaksi, jos helpotusta ei ole tiedossa, eikä palautumista tasapainotilaan pääse tapahtumaan. Siispä aivojen suojeleminen toksiselta stressiltä tapahtuu vähentämällä kokonaiskuormitusta sekä varmistamalla palautumismahdollisuudet. Stressireaktioissa ovat mukana laaja-alaisesti monet elimistön järjestelmät, joista monet ovat myös tärkeitä pelaajia suoli-aivoakselilla. Pitkittyessään stressireaktio ja siihen läheisesti liittyvät tulehdusreaktiot vaikuttavat elimistöön haitallisesti, vaikka alun perin reaktio olisi ollut tuiki tarpeellinen haastavasta tai jopa vaarallisesta tilanteesta selviytymisessä ja välittömiltä haitoilta suojautumisessa.
Selkeä ja toistettu näyttö myös pitkittäistutkimuksista tukee näkemystä, että luonnossa liikkuminen vähentää stressin negatiivisia vaikutuksia. Mahdollisia mekanismeja on paljon, mutta uusimpia empiirisiä havaintoja ovat, että krooninen tulehdustila vaimenee ja solujen ikääntyminen hidastuu luonnossa liikkumisen seurauksena. Myös tärkeimmän stressihormonin kortisolin eritys vähenee. Vaikutukset välittyvät mahdollisesti ainakin osittain suoli-aivoakselin kautta. Todella mielenkiintoisia ovat toiminnallisen magneettikuvantamisen avulla tehdyt havainnot, joiden mukaan luonnossa liikkuminen vaikuttaa aivojen toimintaan siten, että masennusoireilulle tyypilliset emootioiden ja kognitioiden neurobiologiset prosessointityylit väistyvät.
Luonnossa liikkuminen näyttää siis vaikuttavan systeemisesti ja tukevan aivoterveyttä. Olemassa oleva tieto houkuttaa leikittelemään ajatuksella, että luonnon mikro-oragnismit nimenomaan yhdessä suolistomikrobiston kanssa saavat aikaan stressi- ja tulehdusreaktioiden vaimenemista. Ihmisen aivojen kannalta sopivasti viritetyt aistiärsykkeet sekä liike ja liikkuminen sinänsä vaikuttanevat samaan suuntaan, kun liikutaan luonnossa. On ehdotettu, että luonnossa olevat mikrobit voisivat olla avuksi, jos toksisen stressin haittoja vastaan saataisiin kehitettyä rokote, sillä kaikkea haitallistakaan stressiä ei läheskään aina voida kokonaan poistaa elämästä. Ajatusleikkiä voisi jatkaa vielä niin, että optimaalisen aivojen kehityksen ja mielenterveyden kannalta ihmisen luontoyhteyden säilyttäminen olisi, ei vain hyödyllistä, vaan välttämätöntä. Voisiko yksi stressiperäisten mielenterveyden häiriöiden lisääntymisen taustatekijä olla liian vähäinen altistuminen luonnolle? Jospa onkin niin, että suoli-aivoakselinkin toiminta on tehokkainta, jos samalla luonto-aivoakseli on aktiivisena. Paljon on pandemiarajoitusten ja etätyön lisääntymisen aikana puhuttu runsaan istumisen haitoista ihmisen terveydelle. Voihan olla niinkin, että se, mitä tulkitaan yksinomaan istumisen ja vähäisen liikunnan haitoiksi johtuu osittain samaan aikaan tapahtuvasta nimenomaan luonnossa liikkumisen vähäisyydestä? Vaalikaamme siis luonto-aivoakselia: ihmistä ei ole tehty istumaan, mutta ei myöskään elämään irti luonnosta.
Linnea Karlsson
Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri
Apulaisprofessori
Turun yliopisto ja Tyks
Hasse Karlsson
Psykiatrian erikoislääkäri
Professori
Turun yliopisto ja Tyks
www.finnbrain.fi